Blogeja lukiessa tulee helposti mietittyä, millainen ihminen näppäimistön toiselta puolelta löytyy. Siksi ajattelin listata muutaman yksityiskohdan itsestäni, jotka ovat enemmän tai vähemmän tärkeitä ja turhia.
- olen nuori parikymppinen korkeakouluopiskelija.
- olen kotoisin yhdestä niin sanotusta pääkaupunkiseudun nukkumalähiöstä.
- ensimmäinen muistoni on noin kolmen ikäisenä ja se liittyi perunaan.
- lempikasvikseni on monien kammoksuma parsakaali. voisin helposti syödä ainoastaan parsakaalia all day, everyday. enkä itsekään ymmärrä miksi.
- mutakakku vainoaa minua. en ole koskaan saanut siitä juuri sellaista kuin haluaisin. muutenkin suhtaudun kakkuihin lievällä kauhulla.
- rakastan ruoanlaiton lisäksi matkustamista. haluaisinkin tehdä ruoka-matkan mm. Hong Kongiin, Kreikkaan, Espanjaan, Singaporeen..
- muiden pyytäessä ylioppilaslahjaksi koruja ja rahaa, minä pyysin Kitchen Aid - yleiskoneen. rakastan kyseistä laitetta yhä syvästi, ehkä liikaakin.
- stressaan hieman laittaa ruokaa toisille ihmisille.
- haluaisin oppia tekemään itse majoneesia, karjalanpiirakoita tai jäätelöä.
- haluaisin myös tietää, kuinka leivotaan todella hyvää pullaa.
- totuttelen vasta syömään juustoja uudelleen, sillä kammoksuin pitkään homejuustoa saatuani siitä lapsena ikäviä makuelämyksiä.
- en juo alkoholia, mutta olen silti kiinnostunut esimerkiksi oluista.
- pidän irtokarkeista, enkä ymmärrä avokadopastaa. so sue me.
Tää oli tosi kiva postaus! mäkin tykkään ihan kauhiasti parsakaalista! ja kukkakaalista myös :D haluisin kanssa oppia tekemään jäätelöä itse! :)
VastaaPoistahttp://mmilya.blogspot.fi <- saa tulla moikkaamaan ja liity ihmeessä lukijaksi jos tykkäsit! (: tällä hetkellä käynnissä myös 30€ lahjakortin arvonta!!
Oi kiitos! Parsakaali tuntuu olevan hieman inhotun rakastettu kasvis, mahtavaa tietää etten ole yksin :))
Poistaja minä joudun sitten tämän pyhän 12 kiloisen Kitchen Aid- yleiskoneen raahaamaan sinne asti että kiitos vain! :--D
VastaaPoista